torstai 21. heinäkuuta 2016

Megan saa lapsen

Meganin kosto pettävälle ja muutenkin täysin läpimädälle Jaille ei taida oikein onnistua. Megan suunnittelee toimittavansa Jain vankilaan huumeiden hallussapidosta, mutta huomaakin sitten olevansa raskaana. Jaille.


Jai saa väliaikaisesti Archien huoltajuuden kun poliisit löytävät huumeita Rachelin tavaroista. Rachel pidätetään ja häntä syytetään huumeiden hallussapidosta.

Mutta Megan kertoo oikeudessa kuinka Jai on kiusannut Rachelia. Megan myös valehtelee saaneensa keskenmenon. Oikeus päättää että Jai on vaaraksi pojalleen ja hän saa tavata tätä vain kaksi kertaa kuukaudessa, valvotusti. Rachel saa siis huoltajuuden itselleen.

Jai alkaa käyttää kokaiinia, tietämättä että Megan on yhä raskaana.
 
Rubyn kuoltua Rachel päättää lähteä Emmerdalesta Archien ja Alin kanssa. Rachel pyytää Samin mukaansa mutta tämä päättää jäädä kylään.

Rachelin lähdettyä sarjasta Sam kehittää tunteita raskaana olevaa Megania kohtaan. Meganin synnytys alkaa metsässä, jossa hän on jostain syystä ollut hortoilemassa Samin kanssa.


Samin mennessä hakemaan apua Joanie ampuu häntä vahingossa. Sam ei ole kuollut vaikka Joanie niin luuleekin.


Megan saa tyttären nimeltä Eliza. Tytöllä on cp-vamma synnytyksen aikaisen hapenpuutteen aiheuttaman aivovaurion takia. Megan päättää että Jai saa olla isä lapselleen.


Megan ja Sam aloittavat suhteen.

6 kommenttia:

  1. Kiitos tästä Megania käsittelevästä artikkelista, erittäin mielenkiintoisia tapahtumia tiedossa tässä juonikuviossa.

    Sen sijaan, muuten kyllä ihmettelen "Emmerdale-blogiasi", miten voi pitää Emmerdale-blogia, ilman että on yhtään artikkelia sarjan pääosan esittäjistä Aaronista ja Robertista (Robertista yksi pieni liittyen Katien kuolemaan), ottaen huomioon, että tämä tarina on kuitenkin paitsi koko sarjan keskeisin, myös sellainen, joka aiheuttaa monta muuta juonikuviota, ja sisältää monta muuta juonenalkua. Ei ole edes tagia Aaronille. Käsittämätöntä. Kannattaa varmaankin muistuttaa itselleen, että jos aikoo pitää jostain asiasta blogia, tulisi tehdä tietty tärkeysjärjestys ja priorisoida asiat niin, että myös vastuu lukijoita kohtaan säilyy - lukijoita vartenhan tällaisia blogeja kuitenkin pidetään. :)

    VastaaPoista
  2. Kiitos paljon kommentistasi. Blogi on valitettavasti vasta työn alla. En oikein pysty arvailemaan mitkä juonikuviot olisivat tärkeimpiä faneille.

    VastaaPoista
  3. P.s. Megan ja Sam muuten eivät aloita suhdetta, vaan kyseessä on vaan hetken huumassa tapahtuva lohdutussuudelma. Sam kyllä olisi ihastunut toki Meganiin, mutta ei päinvastoin. He pysyvät kuitenkin ystävinä.

    VastaaPoista
  4. "In March 2016, after Sam's shooting, it was announced that Sam and Megan would begin a relationship." Tuo suunnitelmako ei olekaan toteutunut? Harmi.

    VastaaPoista
  5. Okei, en ole nähnytkään tuota artikkelia. Joka tapauksessa, ei tosiaan toteutunut. Alun perin ajattelin itsekin, että siihen suuntaan asia on menossa, mutta ei. Megan ei kuitenkaan ota (onneksi) Jaitakaan takaisin. PS. Kyllä oli mahtava ja herkullinen nähdä, kuinka Megan päihitti Jain maanantain jaksossa! :)

    VastaaPoista
  6. Oli tosi ihanaa kun Jai sai viimeinkin edes vähän ansionsa mukaan. Ansaitsisi kyllä vielä paljon pahempaakin.

    VastaaPoista