maanantai 31. lokakuuta 2016

"Chas" odottaa kaksosia

Chasia Emmerdalessa näyttelevä Lucy Pargeter on raskaana ja odottaa kaksosia. 39-vuotiaalla Lucyllä on jo ennestään 11-vuotias tytär Lola puolisonsa Rudi Coleanon kanssa. Kaksosten laskettu aika on keväällä 2017.

Jää nähtäväksi kirjoitetaanko raskaus mukaan sarjaan.

lauantai 29. lokakuuta 2016

Kerryn ja Rossin salaisuus paljastuu

Aiemmin Kerry petti Dania Rossin kanssa, ja tuli raskaaksi tietämättä kumpi miehistä on lapsen isä. Dan jätti Kerryn joka teki abortin. Mutta Dan ei vieläkään tiedä kenen kanssa Kerry petti häntä.

On taas Halloweenin aika, ja Kerry järjestää sen kunniaksi naamiaiset. Kerryn tietämättä Ross ja Dan vaihtavat asuja, ja niinpä Kerry päätyy vahingossa paljastamaan Ross-suhteensa Danille.


Dan on tietysti raivoissaan Rossille. Kun Ross kutsuu Dania säälittäväksi, Dan lyö häntä naamaan. Ross vastaa lyömällä Danin tajuttomaksi.

Kerry puolestaan hukuttaa surujaan suutelemalla Samin kanssa.


Seuraavana päivänä poloinen Sam luulee että hän ja Kerry ovat nyt suhteessa. Kerry joutuu selittämään hänelle ettei asia ole niin.

Myöhemmin Megan kertoo Danille Kerryn ja Samin suutelosta, ja siitäkään ei tietysti hyvää seuraa.

perjantai 28. lokakuuta 2016

Charity ei ole kuollut

Tietenkään. Mikäs pahan tappaisi. Olisi ollut todella Charityn luonteen vastaista tehdä itsemurha.

Sen sijaan Charity jatkaa saastaista suhdettaan saastaisen Rossin kanssa. Charity petti jo aiemminkin Cainia Rossin kanssa.


Charity on kyllä maailman huonoin äiti. Viimeisin esimerkki tästä: Suunnitellessaan feikkiä itsemurhaansa hän ei luonut ajatustakaan sille että Noah joutuisi luulemaan äitinsä olevan kuollut. "Ai niin, se pentukin on olemassa. Unohdin kokonaan."

torstai 27. lokakuuta 2016

Lisan ja Zakin pusu!

Fanit ovat toivoneet Zakin ja Lisan yhteenpaluuta siitä asti kun he erosivat Zakin Joanie-suhteen takia. Joanie ja Zak ovat sittemmin menneet jopa naimisiin asti. Mutta onko Zak & Lisa-faneilla sittenkin toivoa?

Zak luulee että Bellen kanssa seurustellut Jermaine Bailey flirttailee Meganin kanssa kahvilassa. Dinglet usein lyövät ensin ja ajattelevat vasta sitten, ja niin käy nytkin.


Kun Lisa kyseenalaistaa Zakin väkivaltaisen käytöksen Zak päätyy suutelemaan ex-vaimoaan.


Lisa kuitenkin käskee Zakia pysymään kaukana sillä hän ei halua särkeä sydäntään uudelleen. Lisa joutuu nyt myös painimaan uuden ongelman kanssa: Kertoako Joanielle Zakin suudelmasta vai ei?

Lisalla riittää huolta muutenkin kun Belle palaa kylään vierailulle ja on selvää ettei hän ole vieläkään kunnossa. Lisa kuulee kuinka Belle myöntää Chasille että kuulee yhä ääniä.

tiistai 25. lokakuuta 2016

Emma lavastaa Cainin syylliseksi Jamesin kuolemaan

Emma turvautuu epätoivoisiin keinoihin ettei jäisi kiinni Jamesin murhasta ja joukkokolarin aiheuttamisesta. Ashleyn muisti on alkanut palailla pätkittäin, ja Emma tekee parhaansa sotkeakseen hänen muistikuviaan - tietämättä että hänen keskustelunsa Ashleyn kanssa päätyy videolle.


Vaikka Cain ei ollut lähelläkään ketjukolarin tapahtumapaikkaa Emma kokeilee onneaan ja kertoo poliisille Jamesin ja Cainin Moira-tappelusta. Ja koska Cainilla on pitkä rikoshistoria, poliiseilla on ehkä syytäkin epäillä häntä.


Ross raivostuu kuullessaan että Cain ehkä murhasi hänen isänsä ja tiedossa saattaa olla aikamoinen kohtaaminen näiden kahden välillä.

Moira puolustaa Cainia jolla on alibikin, mutta riittääkö se?

maanantai 24. lokakuuta 2016

lauantai 22. lokakuuta 2016

Emman rakkaus on tappavaa

Jo aiemminkin vihasin kaikista Emmerdalen hahmoista eniten juuri läpeensä kieroa Emmaa. Entäs nyt kun hän on murhaaja?









Vain Ashley näki Emman sillalla, eikä edes muista sitä tällä hetkellä. Ja vaikka muistaisikin, niin uskoisiko kukaan häntä? Että sillalla oli nainen hääpuvussa. Syytetäänkö Ashleytä kolarista?


Onko Ashleyn henki jopa vaarassa? Haluaako Emma vaientaa hänet?

Isot homohäät tiedossa?

Hyvin lähellä kuolemaa käynyt Aaron onnistuu sairasvuoteellakin suostumaan Robertin kosintaan. Ansaitseeko murhaaja-Robert muka tippaakaan onnea?

perjantai 21. lokakuuta 2016

James on kuollut

Kolarisuman kuolonuhriksi paljastui lopulta se kaikista todennäköisin vaihtoehto eli James. Jo parisen kuukautta sitten uutisoitiin että hän tulisi kuolemaan, silloin ei vain vielä tiedetty että miten.



Suurin kysymys kuuluu nyt että jääkö Emma kiinni tekosistaan.

torstai 20. lokakuuta 2016

Video: Robert pelastaa Aaronin hengen

Video: James on elossa

Toistaiseksi. Eikä Emma ole siitä iloinen?

Tappoviikon torstaina tuho on hirveä

Torstain ensimmäisen jakson alku on Ashleyn ja Laurelin. On heidän pienen tyttärensä Dottyn ristiäispäivä. Ashley-raukan dementia on edennyt siihen pisteeseen että hän unohtaa kesken seremonian ketä oikein pitelee sylissään.


Ristiäisten jälkeen Ashley herää päiväunilta ja luulee olevansa myöhässä niistä. Hän lähtee ajamaan autolla kohti kirkkoa.

Jo torstain ensimmäisessä jaksossa hahmojen juonikuviot risteävät karmealla tavalla. Raivostunut Emma tönäisee Jamesin sillalta alas tielle. James tippuu suoraan Ashleyn auton päälle. Seuraa kaikkien aikojen joukkokolari.



keskiviikko 19. lokakuuta 2016

Tappoviikon torstai: Kuvia







Tappoviikko: Keskiviikko

Jamesin ja Emman Piina-jakso.

Emma on pitänyt jalkansa katkaissutta Jamesia vankina kotonaan. Perheen kissa kuoli jo aiemmin Emman morfiinilla maustaman ruuan uhrina.

Hullun vaimon piinaama James pääsee viimein karkuun ja pois talosta. Emma saa hänet kiinni metsässä. Suurin yllätys lienee se ettei jakso päättynyt autokolariin tai edes mihinkään jännittävään kohtaan. Oletin koko ajan että James vaikka jäisi auton alle. Jotenkin odotin tältä jaksolta enemmän.




Tappoviikon lopuksi muut liipaisimella olevat hahmot todella päätynevät samaan autokolariin. Onnettomuus saa ilmeisesti alkunsa Ashleystä, joka ajaa autonsa katolleen. Robertin ja Aaronin auto päätyy todennäköisesti veteen.

Kuoleeko Charity?

Ja kun tappoviikosta on selvitty (tai ei) niin jo heti ensi viikolla pelätään Charityn hengen puolesta.

Dinglen perhe pelkää että Charity on kuollut kun hänen ajamansa auto löydetään hylättynä jyrkänteen pohjalta.

Charity ajautuu katkeamispisteeseen kun Cain lopettaa julmasti heidän suhteensa pahimmalla mahdollisella hetkellä, ja vaikuttaisi siltä että Charity harkitsisi jopa itsemurhaa.


Suunnitelmansa mukaisesti Charity ja Cain lähtevät kylästä aloittaakseen uuden elämän Debbien kanssa Ranskassa. Mutta kesken matkan Cain muuttaa mielensä ja käskee Charityä jatkamaan ilman häntä. Cain tajuaa että hänen paikkansa on sittenkin tyttärensä kuolemaa surevan Moiran luona.


Cainin jätettyä hänet Charity ajaa auton jyrkänteen reunalle.


Pian poliisit saapuvat kylään kertomaan Cainille että hänen autonsa on löydetty järven pohjalta. Cain on varma että kyse on taas vain Charityn sairaista peleistä. Mutta jotkut muut perheessä pelkäävät oikeasti Charityn olevan kuollut.

tiistai 18. lokakuuta 2016

Tappoviikko: Tiistai

Paddyn, Rhonan ja Marlonin jakso. Ja meille vielä tuntemattoman Piercen, joka on siis nyt jo edesmenneen Tessin aviomies ja Rhonan nykyinen kumppani.

Riideltyään Piercen kanssa Rhona seuraa Paddyä ja Marlonia metsäretkelle. Piercekin saapuu paikalle saatuaan Rhonan kiinni valheesta.


Mustasukkainen Pierce näkee Rhonan ja Paddyn halaavan, ja ajaa vihaisena pois paikalta. Paddy ja Rhona yrittävät ajaa hänet kiinni, kun...

Jakso päättyi samalla tavalla kuin maanantainkin jakso, eli autokolarin ääniin. Sehän vasta "hauskaa" olisikin jos kolarin osapuolet olisivat Robert & Aaron ja Paddy & Rhona.

Video: Rakastan sinua

Jotkut ovat odottaneet tätä hetkeä pitkään.

Tappoviikon maanantai: Lisää kuvia