Sarah se vaan hengailee uuden pahan pojan Kammyn kanssa, jonka harrastuksiin kuuluu ryöstely.
Kun Sarahin eksä Jacob kohtaa hänet yhdessä Kammyn kanssa tilanne on epämukava, ja Jacob ryntää pois paikalta.
Jacob väittää myöhemmin Vinnylle ja Gabbylle olevansa iloinen siitä että Sarah on siirtynyt eteenpäin elämässä. Sarahilla on kaikki oikeus tehdä niin, koska Jacob jätti hänet. Jacobilla on ollut vaikeaa sen jälkeen kun hän menetti äitinsä. Gabby väittää Sarahin olevan Kammyn kanssa vain siksi koska tämä luulee ettei voi saada Jacobia. Gabby rohkaisee Jacobia kertomaan Sarahille jos haluaa tämän takaisin.
Jacob toivoo että Sarah olisi kertonut hänelle suhteestaan Kammyyn. Hän toivoo myös että olisi kohdellut Sarahia paremmin. Jacob panikoi, ja heitti parhaan asian elämässään menemään. Sarah sanoo ettei hänen sairautensa - Fanconin anemia - tule koskaan paranemaan. Jacobilla on ikävä Sarahia. Hän teki virheen jättäessään Sarahin.
Jacob pyytää Sarahilta toista mahdollisuutta.
Juuri silloin Kammy tulee paikalle. Kammyn lähdettyä Sarah sanoo että Jacob satutti häntä, ja nyt on liian myöhäistä.
Kammy ei tiedä Sarahin sairaudesta, eikä Sarah haluakaan tämän tietävän.
Cain on antanut potkut Sarahille ja Kammylle. Cain sanoo menettäneensä asiakkaan Sarahin vuoksi, ja tämä on varastanut hänen autostaan rahaa. Cainin mielestä Kammyllä on huono vaikutus Sarahiin.
Cain haluaa tietää oliko Kammyllä jotain tekemistä varkauden kanssa, mutta Sarah muistuttaa ukkiaan siitä että tämä on itse tehnyt pahempaa.
Jacob näkee Kammyn varastavan Cainin auton, ja kutsuu poliisit.
Sarah vangitsee Rodneyn pakettiauton takaosaan, ja käyttää Cainin autoa apuna varkaudessa. Kammy ei halua olla siihen osallisena, ja pelkää saavansa syyn niskoilleen.
Poliisit pysäyttävät Sarahin. Auton takakontista löytyy varastettua tavaraa.
Kun poliisi kertoo Cainille tapahtuneesta tämä väittää että Sarahilla oli lupa lainata hänen autoaan. Mutta varastettujen tavaroiden vuoksi se ei riitä.
Sarah on pidätetty.
On jälleen pakko kysyä onko Emmerdalessa koskaan ollut ongelmatonta teiniä?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti